Hiilikaivoksessa by Jules Verne

Hiilikaivoksessa

byJules Verne

Kobo ebook | November 18, 2015

not yet rated|write a review

Pricing and Purchase Info

$1.32

Available for download

Not available in stores

about

Tämä oli kirjeen sisältö, jonka ensimmäinen rautatien posti toi James
Starrille 3 päivänä joulukuuta 18 .. --, kirjeelle oli painettu
Aberfoylen postimerkki, Stirlingin kreivikunnassa, Skotlannissa.

Insinööri kävi kovin uteliaaksi. Hänelle ei juohtunutkaan mieleen, että
kirjeessä voisi olla joku salainen petos. Vanhastaan tunsi hän jo Simo
Fordin, entisen kaivosmestarin Aberfoylen kaivoksissa, joissa James
Starr kokonaista 20 vuotta oli ollut johtajana -- eli _viewer_ niinkuin
englantilaisissa kaivoksissa on tapana sanoa.

James Starr oli 55 vuoden vanha mies, vaikka hän näytti ainoastaan 40
täyttäneen. Hän oli erään vanhan Edinburgilais-suvun etevimpiä jäseniä.
Hänen työnsä tuotti kunniaa tuolle arvoisalle insinööri-kunnalle,
jotka vähitellen Cardiffissa, Newcastlessa ja muissakin Skotlannin
kreivikunnissa kaivavat esiin Yhdistettyin Kuningaskuntain
hiilivarastot.

Aberfoylen salaperäisissä kaivoksissa, likellä Alloa-kaivoksia,
jotka ulottuvat osaksi Stirlingin kreivikuntaan, oli Starr etenki
saavuttanut yleistä mainetta. Siellä olikin melkein koko hänen
elämänsä aika kulunut. James Starr oli myöskin valittu Skotlannin
Muinaistutkinto-yhtiön puheenjohtajaksi. Hän oli _the Royal
Institutionin_ toimekkaimpia jäseniä ja _Edinburgh Review_ julkaisi
useampia huomattavia hänen nimimerkillään merkittyjä kirjoituksia. Hän
oli siis noita oppineita, käytännöllisiä miehiä, jotka Englannille
ovat tuottaneet niin paljon onnea ja menestystä. Hänellä oli arvoisa
yhteiskunnallinen asema Skotlannin vanhassa pääkaupungissa, joka
ei ansaitse ainoastaan ulkonaisessa, vaan myöskin siveellisessä
merkityksessä nimen "Pohjolan Athena".

Yleisesti tunnettu on, miten Englanti nimittää laajoja hiilikaivoksiaan
yhteisellä sattuvalla nimellä. He sanovat niitä oikeuden mukaan
"Mustaksi Intiaksi", ja tämä Intia onkin kentiesi enemmän kuin Idässä
oleva kartuttanut Kuningaskunnan hämmästyttäviä rikkauksia. Siellä
työskenteleekin todella kokonainen väestö yöt ja päivät, päivät ja
yöt maan sisustasta kaivaaksensa tätä tärkeää, teollisuudelle niin
välttämätöntä, polttoainetta.

Kertomuksemme ajasta oli vielä pitkältä siihen päivään, jona
asiantuntijat ovat vakuuttaneet hiilikaivosten tyhjentyvän, eikä
hiilivaraston vähentymistä silloin tarvittu pelätä pitkiin aikoihin.
Vielä löytyi laajoja hiilialoja, joissa saatiin työskennellä. Nuo
monet tehtaat, veturit, höyrylaivat ja kaasutehtaat eivät vielä
tarvinneet kaivata tuota kivennäis-polttoainetta. Vaan sen käytäntö oli
viime aikoina kasvanut niin suuresti, että muutamat kerrokset olivat
tyhjennetyt pohjiin asti. Nämä hyljätyt kaivokset olivat nyt tyhjine
aukkoineen ja autioine käytävineen ainoastaan tarpeettomia loukkoja ja
epätasaisuuksia maassa.

Näin oli Aberfoylenki hiilikaivosten laita.

Kymmenen vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin viimeinen tynnyri
kivihiiltä oli otettu tästä kaivoksesta. Työkalut "syvyydestä" [Työt
kaivoksessa ovat kahta laatua: "syvyydessä" ja "päivänvalossa" tehtävät
työt, joista edelliset toimitetaan maan sisustassa ja jälkimäiset maan
päällä.], koneet kuletusta varten rautakiskoilla kaivoksen käytävissä,
maanalaiset rautatie- ja ratavaunut, vipukonetynnyrit, ilma-torvet,
lyhyesti, kaikki kaivoksen työkapineet ja koneet vietiin "syvyydestä"
maan pinnalle. Tuo tyhjennetty kaivos oli hirveän suuren nisäkkään
kaltainen, jolta on riistetty kaikki ruumiin elimet ja ainoastaan
luuranko jäljelle jätetty.

Kaikista työkaluista oli jäljellä ainoastaan pitkät puu-astimet Jarowin
aukossa, ja nämä olivat ainoat, joita myöten päästiin alas Dochartin
kaivokseen, työn siellä loputtua.

Ylhäällä osoittivat rakennukset, joissa "päivänvalon työ" ennen
toimitettiin, vielä sitä paikkaa, missä aukko mainittuun kaivokseen
oli ollut, joka nyt oli autioksi jätetty niinkuin muutkin kaivokset
Aberfoylen hiilialalla.

Synkkä oli päivä, jona työmiehet viimeisen kerran jättivät kaivoksen,
jossa niin monta vuotta olivat eläneet.

Insinööri James Starr oli käskenyt kokoon nuo muutama tuhat työmiestä,
jotka olivat kaivoksen uuttera ja rohkea väestö, naiset, lapset,
vanhukset, "syvyyden" ja "päivänvalon" työmiehet kaikki olivat
kokoontuneet Dochartin kaivoksen suureen pihaan, joka ennen oli ollut
täpösen täynnä kivihiiltä.

Nämä rehelliset ihmiset, joita elämän tarpeet nyt oli eroittava,
jotka pitkiin vuosikausiin olivat seuranneet toisiaan, isästä
poikaan, vanhassa Aberfoylessa, odottivat nyt kuullakseen viimeisen
jäähyväis-puheen, jonka insinööri heille oli lausuva. Yhtiö oli heille
jakanut kuluvan vuoden voiton. Se oli tosin pieni, sillä tulo melkein
tyhjästä kaivoksesta oli tuskin suurempi, kuin mikä työpalkkoihin meni,
mutta siinä oli kuitenkin tarpeeksi työmiehille, siksi kuin saivat
työtä naapuri-kaivoksissa, maatiluksilla, tahi kreivikunnan tehtaissa.

James Starr seisoi suuren katoksen portin edessä, jossa mahtavan suuret
vipukoneet olivat työskennelleet niin monta vuotta.

Simo Ford, kaivosmestari Dochartin kaivoksessa, silloin 55 vuoden
vanha, sekä muutamat muut työnjohtajat seisoivat hänen läheisyydessään.

James Starr otti hatun päästään. Työmiehet, jotka myös ottivat
päähineensä päästään, seisoivat äänettöminä.

Tämä jäähyväis-hetki oli liikuttava, melkein suuremmoinen.

"Ystäväni", lausui insinööri "hetki on tullut, jona meidän täytyy
erota. Aberfoylen kaivokset, jotka meitä niin monet vuodet ovat
yhdistäneet yhteisellä työllä, ovat tyhjennetyt. Tutkimisillamme emme
ole voineet löytää mitään uutta kerrosta ja viimeinen kivihiililohkare
on nostettu Dochartin kaivoksesta".

Sanojensa vahvikkeeksi osoitti James Starr työmiehille
kivihiilipalasta, joka oli jätetty käsikärryihin.

"Tämä kivihiilipalanen, ystäväni", jatkoi James Starr, "on ikäänkuin
viimeinen verenpisara, joka juoksi kaivoksen suonissa! Me säilytämme
sen, niinkuin olemme tallentaneet ensimmäisenkin palasen, joka 150
vuotta takaperin ensiksi otettiin Aberfoylen kivihiilialasta. Näiden
palasten välillä on monta sukupolvea toistensa jälkeen työskennellyt
kaivoksissamme! Nyt se on mennyttä. Viimeiset sanat, jotka insinöörinne
puhuu teille ovat jäähyväissanoja. Te olette saaneet elatuksenne
tästä kaivoksesta, joka teidän työllänne on tyhjentynyt. Työ on ollut
raskasta, vaikk'ei edutonta, eikä voittoa vailla. Suuren perheemme
on nyt hajoaminen, ja luultava on, ett'ei tulevaisuus voi yhdistää
sen hajotettuja jäseniä. Elkää kuitenkaan unhottako, että kauan
olemme yhdessä eläneet ja että Aberfoylen kaivoksen työmiehet pitävät
velvollisuutenaan auttaa toisiaan. Teidän esimiehenne eivät tätä
suinkaan unhota. Jotka yhdessä ovat työtä tehneet, eivät voi olla
vieraat toisilleen. Tahdomme pitää teitä muistossamme, ja missä ikänä
esiinnytte rehellisinä ihmisinä, on puoltosanamme hyödyttävä teitä.
Hyvästi siis ystäväni, jääkää Herran haltuun!"

Kun James Starr oli lopettanut puheensa, sulki hän syliinsä kaivoksen
vanhimman työmiehen, jonka silmissä kyyneleet välkkyivät. Sitte tulivat
kaivosmestarit jättämään hyvästi; työmiehet heiluttivat hattujaan ja
lakkiaan ilmassa huutaen:

"Hyvästi, James Starr, esimiehemme ja ystävämme!"

Tämä eronhetki oli pysyvä unhottumattomana muistona näiden
kunnioitettavain ihmisten sydämissä. Mutta nyt oli heidän kuitenkin
lähteminen tästä suuresta pihasta. Kaikki kävi tyhjäksi James Starrin
ympärillä. Nuo mustat Dochartin kaivoksen seinät kaiuttivat viimeisen
kerran työmiesten askelia ja tyhjä äänettömyys seurasi vilkasta elämää,
joka tähän asti oli vallinnut Aberfoylen kaivoksissa.

Yksi mies oli kuitenkin jäänyt James Starrin luokse.

Tämä mies oli kaivosmestari Simo Ford. Hänen vieressään seisoi
viidentoistavuotias nuorukainen, poikansa Harry, joka jo muutaman
vuoden oli tehnyt työtä "syvyydessä".

James Starr ja Simo Ford tunsivat toisensa ja sentähden myöskin
kunnioittivat toisiaan.

"Hyvästi Simo", sanoi insinööri.

"Hyvästi hra James", vastasi kaivosmestari, "tahi paremmin, suokaa
minun lisätä: me kohtaamme toisemme!"

"Niin me kohtaamme toisemme, Simo!" kertoi James Starr. "Te tiedätte,
että minusta aina on iloista tavata teitä ja puhua kanssanne entisistä
Aberfoylen ajoista".

"Minä olen vakuutettu siitä, hra James".

"Talossani Edinburgissa olen aina valmis vastaan ottamaan teitä".

"Täältä on niin pitkä matka Edinburgiin!" vastasi kaivosmestari,
pudistaen päätään. "Niin, pitkä matka Dochartin kaivoksesta!"

"Pitkä matka, Simo! Mihinkä te aiotte asettua?"

"Tänne, hra James! Me emme heitä kaivosta, vanhaa imettäjäämme, vaikka
sen maito on ehtynyt. Vaimoni, poikani ja minä asetamme niin, että
voimme pysyä hänelle uskollisina!"

"Hyvästi siis, Simo", vastasi insinööri, jonka ääni, vastoin hänen
tahtoaan värisi liikutuksesta.

"Eipä niin, vieläkin kerran: Me tapaamme toisemme, hra James!" sanoi
kaivosmestari. "Niin totta kuin nimeni on Simo Ford, te näette kerran
vielä Aberfoylen!"

Insinööri ei hennonnut riistää kaivosmestarilta tätä turhaa
mielikuvitusta. Hän syleili Harrya, joka häneen oli luonut
liikutuksesta välkkyvät silmänsä.

Vielä viimeisen kerran puristi hän Simo Fordin kättä ja lähti.

Tämä kaikki oli tapahtunut kymmenen vuotta takaperin; mutta
kaivosmestarin toivo, että he jälleen tapaisivat toisensa, ei ollut
toteutunut, eikä James Starr siitä päivin ollut hänestä mitään kuullut.

Ja nyt 10 vuoden eron jälkeen sai hän tämän kirjeen Simo Fordilta, joka
käskee hänen heti lähteä Aberfoylen kaivoksiin.

Eräs tärkeä tieto, joka häntä miellyttäisi, mikähän se olisikaan?
Dochartin kaivos, Jarowin aukko! Mitä muistoja herättävätkään nämä
nimet hänessä! Niin kyllä, se oli tuo kultainen aika, työn, taistelun
päivät -- parhain aika koko hänen elämässään!

James Starr luki kirjeen uudestaan. Hän katseli sitä joka puolelta. Hän
pahoitteli, ett'ei Simo Ford ollut lisännyt ainoata riviä kirjeesen.
Häntä oikein suututti, kun Simo oli ollut niin lyhytsanainen.

Oliko mahdollista, että vanha kaivosmestari oli löytänyt jonkun uuden
hiilikerroksen? Ei!

James Starr muisti vielä hyvin, miten tarkasti Aberfoylen kaivokset oli
tyhjennetty, ennenkuin työt niissä varsinaisesti lopetettiin. Hän oli
itse toimittanut viimeiset tutkimiset ja jättänyt kaivoksen varmasti
vakuutettuna, ett'ei siinä enää löytynyt ainoatakaan palasta kivihiiltä.

"Ei", kertoi hän itsekseen, "ei! Kuinka olisikaan mahdollista, että
se, jota minä en tutkimisillani saanut aikaan, nyt olisi onnistunut
Simo Fordille? Kuitenki tietää vanha kaivosmestari varsin hyvin, yhden
seikan maailmassa olevan minulle tärkeän ja miellyttävän minua ...
ja tämä kehoitus lähteä Dochartin kaivokseen, jota minun tulee pitää
salassa!..."

James Starr ei voinut irtautua tuosta ajatuksesta.

Toiselta puolen tunsi insinööri Simon taitavaksi kaivosmieheksi,
sekä hänellä etenki olevan hyvän ammattivaiston. Insinööri ei ollut
häntä nähnyt siitä päivin kuin Aberfoylen kaivokset suljettiin. Hän
ei tiennyt vähääkään vanhan kaivosmestarin oloista. Hän ei tiennyt,
mitä Simo toimitteli, eikä edes missä hän asui vaimoineen, poikineen.
Hän tiesi ainoastaan, että Jarow oli määrätty heidän yhtymäpaikakseen
ja että Harry, Simo Fordin poika, odottaisi häntä koko seuraavan
päivän Callanderin pysäyspaikalla. Selvästi tarkoitettiin siis käyntiä
Dochartin kaivoksessa.

"Lähden, kun lähdenkin!" sanoi James Starr, jonka uteliaisuus ja kiihko
eneni enenemistään sitä myöten kuin aika kului.

Tuo kunnioitettava insinööri oli niitä kiivaita, vilkkaita ihmisiä,
joiden aivot aina ovat liikkeessä, niinkuin vesikattila suurella
tulella.

Vaan nytpä tapahtui aivan odottamattomia. Kylmä vesipisara oli
silmänräpäyksessä tiivistävä kaikki höyryt noissa aivoissa.

Noin k:lo 6 paikoilla iltapäivällä, kolmannen rautatiepostin tultua,
toi James Starrin palvelija hänelle toisen kirjeen.

Tämä kirje oli pantu korkeaan koteloon, jonka kirjoituksesta heti voi
huomata, ett'ei kirjoittaja ollut tottunut kynän käyttämiseen.

James Starr repäisi kotelon auki. Siinä oli pieni paperi palanen,
jonka aika oli kellastuttanut, ja selvästi näkyi, että se oli reväisty
vanhasta kirjasta, jota ei enää käytetty.

Tälle paperille oli seuraava lause kirjoitettu:

    "Insinööri James Starrin ei tarvitse vaivata itseään, sillä Simo
    Fordin kirjeellä ei enää ole mitään merkitystä".

Allekirjoitusta ei ollut.

Details & Specs

Title:HiilikaivoksessaFormat:Kobo ebookPublished:November 18, 2015Publisher:Consumer Oriented Ebooks Publisher

The following ISBNs are associated with this title:

ISBN:9990051229806

Look for similar items by category:

Customer Reviews of Hiilikaivoksessa

Reviews