Kapteeni Grantia etsimässä by Jules Verne

Kapteeni Grantia etsimässä

byJules Verne

Kobo ebook | November 18, 2015

Pricing and Purchase Info

$1.32

Available for download

Not available in stores

about

Ensimmäiset hetket pyhitettiin jälleennäkemisen onnelle. Lordi
Glenarvan ei halunnut, että etsinnän epäonnistuminen kylmentäisi ilon
hänen ystäviensä sydämissä. Niinpä hänen ensimmäiset sanansa kuuluivat:
-- Luottamusta, ystäväni, luottamusta! Kapteeni Grant ei ole meidän
mukanamme, mutta meillä on varmuus, että löydämme hänet.

Tarvittiinkin vähintään tällainen vakuutus toivon ylläpitämiseksi
_Duncanin_ matkustajissa.

Lady Helena ja Mary Grant olivat tosiaan veneen lähestyessä laivaa
tähystäneet sitä odotuksen tuhansin tuskin. Korkealta paikaltaan he
yrittivät laskea laivalle palaavien lukumäärää.

Milloin tuli nuori tyttö epätoivoiseksi, milloin hän taas päinvastoin
luuli näkevänsä Harry Grantin. Hänen sydämensä tykytti kovasti; hän ei
voinut puhua ja pysyi tuskin pystyssä. Lady Helena kiersi käsivartensa
hänen ympärilleen. John Mangles, joka seisoi hänen vieressään
tähystämässä, oli vaiti; hänen kauas näkemään tottuneet
merimiessilmänsä eivät nähneet kapteenia.

-- Hän on mukana! Hän tulee! Isäni! neitonen puhui itsekseen.

Mutta veneen lähestyessä tämä kuvitelma kävi mahdottomaksi. Tulijat
eivät olleet vielä sadanviidenkymmenen metrin päässä laivasta, kun lady
Helena ja John Mangles, vieläpä Mary itsekin, silmät kyynelissä, olivat
menettäneet kaiken toivon. Oli aika, että lordi Glenarvan saapui
lausumaan rauhoittavat sanansa.

Ensimmäisten tervehdysten jälkeen lady Helenalle, Mary Grantille ja
John Manglesille tehtiin selkoa matkan päävaiheista, ja ennen kaikkea
Glenarvan ilmoitti heille uuden tulkinnan asiakirjasta, josta tuli
kiittää Jacques Paganelin terävyyttä. Hän ylisti sitten Robertia,
josta Mary hyvällä syyllä saattoi olla ylpeä. Hänen uljuuttaan,
uskollisuuttaan, hänen kestämiään vaaroja Glenarvan kuvasi siten, että
poika ei olisi tiennyt minne piiloutua, ellei hänen sisarensa syli
olisi ollut hänen turvapaikkanaan.

-- Sinun ei tarvitse punastua, Robert, John Mangles sanoi, -- sinä olet
käyttäytynyt kapteeni Grantin pojan arvoisesti.

Hän puristi Maryn veljen rintaansa vasten ja painoi huulensa tämän
poskille, jotka olivat nuoren tytön kyynelistä vielä kosteat.

Vain sivumennen mainittakoon tässä majurin ja maantieteilijän osaksi
tullut vastaanotto ja se muisto, jolla jalomielistä Thalcavea
kunnioitettiin. Lady Helena pahoitteli, ettei saanut puristaa uljaan
intiaanin kättä. Ensimmäisten tervehdysten jälkeen oli MacNabbs mennyt
kajuuttaansa ja ryhtynyt, käsi tyynenä ja varmana, ajamaan partaansa.
Mitä Paganeliin tulee, hän pyrähteli yhden luota toisen luo kuin
mehiläinen imien tervehdysten ja hymyjen hunajaa. Hän tahtoi syleillä
_Duncanin_ koko väestöä, ja katsoen, että niin hyvin lady Helena kuin
myös Mary Grant kuuluivat siihen, aloitti tämän toimituksensa heistä
päättäen sen herra Olbinettiin.

Muonamestari arveli ettei voinut paremmin vastata tällaiseen
kohteliaisuuteen kuin ilmoittamalla, että aamiainen oli valmis.

-- Aamiainen! Paganel huudahti.

-- Niin, herra Paganel, herra Olbinett vastasi.

-- Oikea aamiainenko, oikealla pöydällä, jolla on täysi kalusto ja
lautasliinatkin?

-- Tietenkin, herra Paganel.

-- Eikä tarjota _charquita_, ei kovia munia eikä kamelikurkikyljystä?

-- No no, herra Paganel! muonamestari vastasi ammattinsa puolesta
loukkaantuneena.

-- Minä en tahtonut loukata teitä, ystäväni, tiedemies sanoi hymyillen.
-- Mutta kuukauden päivät on meidän ruokanamme ollut säännöllisesti
sellaista, emmekä syöneet pöydässä istuen, vaan maassa loikoen, ellemme
istuneet hajasäärin puiden oksilla. Teidän ilmoittamanne aamiainen
saattoi siis minusta tuntua unelta, kuvitelmalta, kangastukselta!

-- No, menkäämme toteamaan, että se on kouraantuntuvaa todellisuutta,
herra Paganel, vastasi lady Helena, joka ei voinut olla nauramatta.

-- Tässä käsivarteni, kohtelias tiedemies lausui.

-- Mitä ohjeita teillä, mylord, on antaa minulle _Duncanin_ suhteen?
John Mangles kysyi.

-- Aamiaisen jälkeen, rakas John, Glenarvan vastasi, -- keskustelemme
yhteisesti uuden retkemme ohjelmasta.

Laivan matkustajat ja nuori kapteeni menivät salonkiin.
Koneenkäyttäjälle annettiin määräys pitää höyryä yllä, jotta voitaisiin
lähteä milloin tahansa.

Kun majuri oli ajanut partansa ja muutkin pikaisesti hiukan
siistiytyneet, istuttiin pöytään.

Herra Olbinettin aamiaispöydälle tehtiin oikeutta. Se julistettiin
oivalliseksi, vieläpä pampan loistavia juhla-aterioita paremmaksi.
Paganel otti jokaista ruokalajia kaksi kertaa, "hajamielisyydestä",
kuten hän selitti.

Tämä varomaton sana sai lady Glenarvanin tiedustelemaan, oliko
tiedemies joskus sattunut lankeamaan vanhaan perisyntiinsä. Majuri ja
lordi Glenarvan katsahtivat toisiinsa hymyillen. Paganel puolestaan
purskahti äänekkääseen nauruun ja lupasi "kautta kunniansa", ettei
hän koko matkan aikana enää hairahdu ainoaankaan hajamielisyyteen;
sitten hän alkoi erittäin leikkisästi kertoa erehdyksistään ja
perinpohjaisista kieliopinnoistaan Camoënsin teoksen johdolla.

-- Ja kuitenkin, hän sanoi lopuksi, -- on onnettomuudesta aina jollakin
tavalla hyötyäkin, enkä minä surkuttele erehdystäni.

-- Minkä vuoksi, kelpo ystäväni? majuri kysyi.

-- Kun nyt osaan sekä espanjan että myös portugalin kieltä. Puhun kahta
kieltä yhden asemesta.

-- Kautta kunniani, sitä en tullut ajatelleeksi! majuri lausui. --
Onnittelen, Paganel, onnittelen vilpittömästi.

Muutkin onnittelivat Paganelia, joka söi rauhassa edelleen. Hän näet
söi ja jutteli yhtaikaa. Niinpä hän ei huomannut erästä seikkaa, jota
Glenarvan ei voinut olla havaitsematta: John Manglesin huomaavaisuutta
vieressään istuvaa Mary Grantia kohtaan. Lady Helenan salainen merkki
puolisolleen vahvisti, että "asia oli niin". Glenarvan katseli näitä
nuoria suopein silmin ja kääntyi John Manglesin puoleen, mutta aivan
toisessa asiassa.

-- Entä kuinka teidän matkanne on sujunut, John? hän kysyi.

-- Mitä parhaiten, kapteeni vastasi. -- Minun on vain ilmoitettava
teille, mylord, että me emme palanneet Magalhãesin salmen kautta.

-- Ah, Paganel huudahti, -- te olette kulkeneet Kap Hornin ympäri, enkä
minä ollut mukana!

-- Hirttäkää itsenne! majuri sanoi.

-- Itsekäs mies! Sen neuvon te annatte minulle vain saadaksenne periä
köyden! maantieteilijä vastasi.

-- Mutta, rakas Paganel, Glenarvan huomautti, -- ellei ihminen ole
saanut kykyä olla kaikkialla, hän ei voi olla joka paikassa. Kun nyt
olitte vaeltamassa pitkin pampaa, ette voinut samaan aikaan olla Kap
Hornia kiertämässä.

-- Se ei estä minua sitä pahoittelemasta, Paganel vastasi.

Häntä ei ahdisteltu enempää, vaan tyydyttiin tähän vastaukseen. John
Mangles jatkoi sitten kertomustaan _Duncanin_ matkasta. Kulkiessaan
pitkin Amerikan rannikkoa hän oli tarkastanut kaikki läntiset saaristot
tapaamatta jälkeäkään _Britanniasta_. Saavuttuaan Kap Pilaresin luo
salmen suulla hän kääntyi etelään, kun tuuli oli vastainen; _Duncan_
sivuutti Desolacion-saaret ja eteni 67. asteelle eteläistä leveyttä,
kiersi Kap Hornin, kulki pitkin Tulimaan rantaa ja, sitten
purjehdittuaan Lemairen salmen läpi, Patagonian rannikkoa myöten.
Siellä nousi hirveä tuuli Kap Corrientesin kohdalla, arvatenkin sama,
joka niin ankarasti oli ahdistanut maata pitkin kulkeneita rajuilman
aikana. Mutta alus suoriutui hyvin, ja John Mangles oli risteillyt
rannikolla kolme päivää, kunnes pyssynlaukaukset ilmoittivat niin
hartaasti odotettujen matkamiesten saapuneen. Mitä lady Glenarvaniin ja
miss Grantiin tulee, olisi _Duncanin_ kapteeni tehnyt vääryyttä, ellei
olisi maininnut heidän harvinaista pelottomuuttaan. Myrsky ei heitä
huolettanut, ja heidän ainoa pelkonsa oli vain, kuinka heidän silloin
Argentiinan tasangoilla harhailevien ystäviensä kävisi.

Title:Kapteeni Grantia etsimässäFormat:Kobo ebookPublished:November 18, 2015Publisher:Consumer Oriented Ebooks Publisher

The following ISBNs are associated with this title:

ISBN:9990051230024

Look for similar items by category:

Reviews