Kapteeni Grantin löytyminen by Jules Verne

Kapteeni Grantin löytyminen

byJules Verne

Kobo ebook | November 18, 2015

Pricing and Purchase Info

$1.32

Available for download

Not available in stores

about

Nyt jos koskaan oli kapteeni Grantin etsijöillä syytä epätoivoon, kun
heiltä puuttui yhdellä kertaa kaikki? Missä päin jatkaa etsintöjä?
Kuinka tutkia uusia maita? _Duncania_ ei enää ollut, eikä myöskään
voitu edes heti palata kotimaahan. Niinpä siis näiden jalomielisten
skotlantilaisten yritys oli epäonnistunut. Rauennut! Surullinen sana,
jota rohkea ihminen ei tunnusta, mutta Glenarvanin täytyi kuitenkin
kohtalon lyömänä tunnustaa, ettei alusta ja uhrautuvaa työtä voitu enää
jatkaa.

Mary Grantilla oli kylliksi mielenlujuutta ollakseen näissä oloissa
lausumatta isänsä nimeä. Hän salasi tuskansa, ajatellen onnetonta
surmansa saanutta laivamiehistöä. Tyttären tunne väistyi, ja hänestä
juuri tuli se ystävätär, joka nyt lohdutti lady Glenarvania tämän
lohdutettua häntä niin monta kertaa aikaisemmin! Hän alkoi ensimmäisenä
puhua Eurooppaan palaamisesta. John Mangles ihaili häntä, nähdessään
hänet niin rohkeana ja kohtaloon alistuvana, ja aikoi vielä viimeisen
kerran puhua kapteenin hyväksi, mutta Mary kielsi sen katseellaan ja
sanoi myöhemmin:

-- Ei, herra Mangles, ajatelkaamme niitä, jotka ovat uhrautuneet. Lordi
Glenarvanin on palattava Eurooppaan!

-- Te olette oikeassa, neiti Mary, John Mangles vastasi, -- niin hänen
pitääkin tehdä. Englannin viranomaisten tulee myös saada tietää
_Duncanin_ kohtalo. Mutta älkää silti kokonaan luopuko toivosta.
Mieluummin kuin että lopettaisimme aloittamamme etsiskelyt, jatkan
niitä vaikka yksinäni! Minä löydän kapteeni Grantin tai sorrun sitä
yrittäessäni!

John Mangles antoi näin vakavan lupauksen. Mary otti sen vastaan ja
ojensi nuorelle kapteenille kätensä ikään kuin sopimuksen
vahvistukseksi. John Manglesin puolelta se oli koko hänen elämänsä
uhraus, Maryn puolelta loppumatonta kiitollisuutta.

Tämän päivän kuluessa lähtö päätettiin lopullisesti. Heidän tuli
viipymättä pyrkiä Melbourneen. Seuraavana päivänä John meni
tiedustelemaan lähdössä olevia laivoja. Hän toivoi, että kulkuyhteys
Edenin ja Victorian pääkaupungin välillä oli vilkas.

Mutta siinä hän pettyi. Laivoja oli vähän. Kolme tai neljä
Twofold-lahdella ankkuroivaa alusta oli seudun koko kauppalaivastona.
Yksikään ei ollut menossa Melbourneen tai Sydneyhin tai Point of
Walesiin. Mutta vain näissä kolmessa Australian satamassa Glenarvan
olisi tavannut Englantiin meneviä laivoja, sillä mainittujen paikkojen
ja emämaan välillä _Peninsular Oriental Steam Navigation Company_ pitää
säännöllistä laivaliikettä.

Mitä oli näin ollen tehtävä? Pitikö jäädä odottamaan jotakin laivaa?
Sitä voisi kestää kauan, sillä Twofold-lahdessa ei ole vilkasta
liikettä. Kuinka moni laiva meneekään ohitse tänne poikkeamatta!

Hyvän aikaa mietittyä ja väiteltyä Glenarvan oli jo vähällä päättää
lähteä Sydneyhin rannikkotietä, kun Paganel teki ehdotuksen, jota
kukaan ei ollut odottanut.

Maantieteilijä oli puolestaan myös käynyt Twofold-lahdella. Hän tiesi,
että ei ollut mahdollisuutta päästä Sydneyhin ja Melbourneen. Mutta
kolmesta ulkosatamassa ankkuroivasta laivasta yksi aikoi lähteä
Aucklandiin, Ikana-Mauin, Uuden Seelannin pohjoisen saaren
pääkaupunkiin. Ja Paganel ehdotti, että vuokrattaisiin tämä alus ja
lähdettäisiin Aucklandiin, josta olisi helppo palata Eurooppaan
Peninsular Companyn laivoilla.

Tämä ehdotus otettiin vakavasti harkittavaksi. Paganel puolestaan ei
tuonut esiin syitä ja todisteluja, joita hänellä tavallisesti oli niin
runsaasti. Hän tyytyi ilmoittamaan asian ja lisäsi, että matka kestäisi
vain viisi tai kuusi päivää. Australian ja Uuden Seelannin väliä ei
todella olekaan kuin noin tuhat meripeninkulmaa.

Omituisesta sattumasta Auckland sattui olemaan juuri sillä samalla 37.
leveysasteella, jota etsijät itsepintaisesti olivat seuranneet
Araucanian rannikolta saakka. Maantieteilijä olisi tietysti voinut
mainita tämän seikan ehdotustaan puoltavana seikkana, herättämättä
epäluuloja mistään sivutarkoituksista. Se olisi tosiaan ollut luonteva
syy käydä Uuden Seelannin rannikolla.

Mutta Paganel ei käyttänyt tätä etua. Kahden peräkkäisen erehdyksen
jälkeen hän ei varmaankaan halunnut yrittää tulkita asiakirjaa
kolmannella tavalla. Ja mitäpä muuten olisi voinut päätellä? Siinähän
oli selvästi sanottu, että kapteeni Grantin pelastuspaikkana oli
"continent", mannermaa, eikä saari. Mutta Uusi Seelanti oli vain saari.
Se tuntui ratkaisevalta. Joko tämän tai jonkin muun syyn takia Paganel
ei siis liittänyt uuden etsinnän aikomusta tähän ehdotukseensa, että
lähdettäisiin Aucklandiin. Hän huomautti ainoastaan, että sen ja
Ison-Britannian välillä oli säännöllinen kulkuyhteys ja että sitä olisi
helppo käyttää.

John Mangles kannatti Paganelin ehdotusta. Hän neuvoi hyväksymään sen,
koska ei voitu odottaa laivan epävarmaa saapumista Twofoldiin. Mutta
ennen asian lopullista ratkaisemista hän piti parhaana lähteä katsomaan
maantieteilijän mainitsemaa alusta. Glenarvan, majuri Paganel, Robert
ja hän ottivat veneen ja saapuivat muutaman aironvedon jälkeen muutaman
sadan metrin päässä laiturista ankkuroivan laivan luo.

Se oli kahdensadanviidenkymmenen tonnin kantoinen priki, nimeltään
_Macquarie_, joka teki rannikkomatkoja Australian ja Uuden Seelannin
eri satamien välillä. Kapteeni tai oikeammin sanoen "kippari" otti
tulijat vastaan töykeästi. He havaitsivat olevansa tekemisissä
sivistymättömän miehen kanssa, joka ei ollut sanottavasti korkeammalla
aluksensa viiden matruusin tasoa. Suuri punainen naama, paksut kädet,
lättänenä, puhkaistu toinen silmä, piipunperskoista likaiset huulet ja
sen lisäksi röyhkeä käytös tekivät Will Halleysta vastenmielisen
henkilön. Mutta nyt ei ollut valinnan varaa, eikä muutamien päivien
matkan vuoksi kannattanut siitä paljon välittää.

-- Mitä te etsitte, miehet? Will Halley kysyi vierailta, jotka nousivat
hänen laivaansa.

-- Kapteenia, John Mangles vastasi.

-- Se olen minä, Halley sanoi. -- Entä sitten?

-- Onko _Macquarie_ aikeissa lähteä Aucklandiin?

-- On. Entä sitten?

-- Mitä sillä on lastina?

-- Mitä myydään ja ostetaan. Entä sitten?

-- Milloin se lähtee?

-- Huomenna, päivän nousuveden aikaan. Entä sitten?

-- Ottaisiko se matkustajia?

-- Ketä vain, jos tyytyvät laivamuonaan.

-- He tuovat ruokansa mukanaan.

-- Entä sitten?

-- No mitä sitten?

-- Niin, montako niitä on?

-- Yhdeksän; niistä kaksi naista.

-- Minulla ei ole hyttejä.

-- Pankaa kuntoon kanssi heidän käyttöönsä.

-- Entä sitten?

-- Suostutteko? kysyi John Mangles, jota kapteenin tyyli ei
hämmentänyt.

-- Saa nähdä, _Macquarien_ isäntä vastasi.

Will Halley asteli pariin kertaan edestakaisin kolistellen suurilla
rautakorkosaappaillaan kantta ja palasi sitten äkkiä John Manglesin
luo.

-- Mitäs maksetaan? hän kysyi.

-- Mitäs pyydetään? John vastasi.

-- Viisikymmentä puntaa.

Glenarvan antoi hyväksymisen merkin.

-- Olkoon. Viisikymmentä puntaa, John Mangles vastasi.

-- Mutta ei muuta kuin pelkkä kuljetus, Will Halley lisäsi.

-- Ei muuta.

-- Sapuska erikseen.

-- Erikseen.

-- Sovittu. Entä sitten? Will sanoi ojentaen kättään.

-- Mitä?

-- Käsiraha!

-- Tässä on puolet hinnasta, kaksikymmentäviisi puntaa, John Mangles
sanoi laskien rahat kipparille, joka pani ne kiittämättä taskuunsa.

-- Huomenna laivalle, hän sanoi, -- ennen puolta päivää. Olitte
paikalla tai ette, minä lähden.

-- Olemme täällä.

Tämän jälkeen Glenarvan, majuri, Robert, Paganel ja John Mangles
lähdvät laivalta Will Halleyn yrittämättä edes sormellaan koskea
vahakangaslakkiinsa, joka oli kuin kasvanut kiinni hänen punaiseen
tukkaansa.

Title:Kapteeni Grantin löytyminenFormat:Kobo ebookPublished:November 18, 2015Publisher:Consumer Oriented Ebooks Publisher

The following ISBNs are associated with this title:

ISBN:9990051230000

Look for similar items by category:

Reviews